Iira

Shuffle & Shapes

Iira kiinnostui shufflesta jo usea vuosi sitten ja löysi tiensä shuffle tunneille vuonna 2023. Shufflesta tuli heti joka viikkoinen ilo! Iiran mielestä shufflessa parasta on sen vauhdikkuus ja jatkuva uuden oppiminen. Ja tietenkin musiikki! Musiikin kuuntelu kuuluu Iiran jokapäiväiseen elämään ja EDM musiikin ollessa lemppari, on ihanaa, että se ja vauhdikas tanssi tulee samassa paketissa!

Iira haluaa tunneillaan pitää yllä rentoa tunnelmaa ja että kaikilla on tunneilla hauskaa!

Karita

Commercial, Feminine Hiphop

Olen tanssinut läpi elämäni, ja vuosien varrella olen kartuttanut laajaa kokemusta useista eri tanssityyleistä sekä esiintynyt ja kilpaillut aktiivisesti. Tanssi on minulle ennen kaikkea itseilmaisun väline – tapa puhua ilman sanoja ja kanavoida tunteita liikkeen kautta.Tunneillani tärkeintä on turvallinen ja kannustava ilmapiiri, jossa kenenkään ei tarvitse pelätä mokaamista. Samalla annan tilaa haasteille, jotka kehittävät sekä teknistä osaamista että kehotietoisuutta. Tunneillani on mahdollisuus tutkia omaa liikettä, kasvaa tanssijana ja ennen kaikkea nauttia tanssin ilosta!

Anina Luumi

Anina

Shuffle, Shuffle&Shapes

Anina kokeili shuffletanssia ensimmäisen kerran vuonna 2019, ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Shufflessa hän ihastui lajin vauhdikkuuteen ja tekniseen haastavuuteen.
Anina ohjannut shuffletanssia syksystä 2021 alkaen eri paikoissa pääkaupunkiseudulla. Hän kuulu myös esiintyvään Shuffle tanssiryhmään.
Tunneillaan Anina haluaa tarjota oppilaille mukavan, rennon sekä turvallisen ympäristön tanssin oppimiselle. Aninan tunneilla pääset oppimaan uutta, kokemaan onnistumisen tunteita ja ennen kaikkea pitämään hauskaa, sekä unohtamaan hetkeksi kaikki arkiset asiat.

Maria

K-pop

Olen Maria ja olen tanssinut pienestä asti. Tanssi jäi vuosiksi sivuun jalkapallo harrastuksen myötä, mutta pääsin aloittamaan show- ja nykytanssin uudestaan vuonna 2016.

Olen ollut 2019 asti K-poptanssi- ryhmässä. Olemme olleet pitkään coveri painotteinen ryhmä, mutta 2022 olemme alkaneet esiintymään ja kisaamaan enemmän.

Tykkään tanssia powerful poikaryhmä tansseja ja sekalaisia tyttöryhmä koreoita. Kaikista eniten rakastan vetää vanhoja 2nd and 3rd sukupolven tansseja.

Opettajana haluan luoda mukavan, hauskan ja turvallisen ympäristön, missä jokainen saa tulla omana itsenään paikalle. Tunneilla pääsee vetämään laidasta laitaan eri tyylisiä kpop tansseja eri vuosilta ja kehittämään omia tanssi taitojaan.

Siiri

Shuffle & Shapes

Siiri rakastaa tanssimista ja erityisesti shufflea! Laji vei hänet heti mennessään ensi kokeilusta lähtien ja Siiristä on parasta jakaa tätä tanssin iloa eteenpäin. Hän tykkää fiilistellä erilaista musiikkia ja käydä keikoilla, viettää aikaa kissojen kanssa ja tietysti tanssia!
Opettajana Siirille on tärkeää nähdä oppilaiden kehittyvän ja pitävän hauskaa tanssin parissa!

Jenna Lintu tanssi hyvinkää

Jenna

Shuffle, Cutting shapes

Jenna on tanssinut shufflea ja cutting shapesia vuodesta 2020. Hän hurahti tanssityyliin heti ja harjoitteli lähes päivittäin. Jenna on opettanut shufflea vuodesta 2021. Jenna on käynyt battleissa suomessa sekä ulkomailla, 3vs3 battlesta TSL turnauksesta vuonna 2024 tuli voittokin Suomen tiimille!

Tanssitaustaa Jennalla on Breakdancesta nuoruusvuosilta sekä usean vuoden muodostelmaluistelu tausta. Jenna harjoittelee paljon yksin sekä käy eri lajien workshopeilla.

Parasta shufflessa on jatkuva kehitys ja tiivis shuffle yhteisö!

Jennan tunneilla on lupa mokailla ja nauraa itselleen, usein on jalat solmussa hänellä itselläänkin, mutta harjoittelu tekee mestarin! 

Emmi Twerk

Emmi

Twerk

Emmi kokeili twerkkausta ensimmäisen kerran vuonna 2017. Laji vei mennessään ja 2021 myös ohjaaminen tuli kuvioihin mukaan. Emmille tärkeintä on se, että jokainen voi tulla hänen tunneilleen juuri sellaisena kuin on, ja tunneilla pidetään yhdessä hauskaa, opitaan uutta sekä koetaan onnistumisia! 

Minna

Reggaeton, Dancehall

Minna on harrastanut reggaetónia ja muita Karibian alueen tanssilajeja innokkaasti n. 15 vuotta. Tanssinopetustakin on jo kertynyt 7 vuotta ja oppilaat ovat kiitelleet erityisesti hänen lämminhenkisyydestään ja kannustavasta otteestaan opetukseen.
Näillä tunneilla hymy on herkässä! Minna pitää huolen, että hiki lentää rytmikkäitä sarjoja ja niiden tekniikkaa opetellessa - huumoria unohtamatta!

Commercial marina

Marina

Commercial, Heels

Marina aloitti baletin seitsemänvuotiaana Suomen Kansallisbalettikoulussa. Hän on valmistunut vuonna 2021 klassisen ja baletin ohjelmiston perusopinnoista ja ammatillisesta koulutuksesta. Vuonna 2021 Marina muutti Ranskaan jatkaakseen tanssimista nyky- ja balettiryhmässä nimeltä Elephant In The Black Box. Vuoden jälkeen hän halusi saavuttaa enemmän ja tulla monipuolisemmaksi tanssijaksi, joten hän päätti pitää taukoa baletista ja nykytanssista ja kokeilla jotain uutta. Suomeen palattuaan hän alkoi käydä säännöllisesti erilaisilla tanssitunneilla, Heels,afro, hiphop, reggeaton jne. Ja vuotta myöhemmin aloitti myös opettamisen. Baletista on ollut paljon apua mm. heels tekniikassa. Hän on tarkka linjoista, tekniikasta ja energiasta. Marina haluaa keskittyä tunteeseen ja vapauteen ja saada ihmiset rakastumaan tanssiin yhtä paljon kuin hän itse. 

Felicia

Feminine Hiphop

Felicia on lämminsydäminen ja kannustava tanssinopettaja. Hänellä on 20 vuotta tanssikokemusta. Felicia valmistui ammattitanssijakoulusta Scandinavian Dance Academysta keväällä 2020, Tukholmassa. Tanssitausta koostuu monipuolisesta treenaamisesta, kilpailemisesta, EK-ryhmistä, esiintymisestä. Felician päätanssityylit ovat Commercial, Feminine hiphop ja Show dance. Felicia pyrkii aina saamaan laajaa kokemusta ja on treenannut eri tanssilajeja myös kansainvälisellä areenalla esimerkiksi Lontoossa ja Los Angelesissa.

Felicia on tanssijana erittäin luova, energinen ja vahva. Tanssityylit jotka ovat rakentaneet ja inspiroineet häntä tanssijana ja tanssinopettajana ovat Show dance, Hiphop, Jazz, Reggeaton, Heels, Dancehall, Commercial ja myös baletti. Hän hallitsee useita tanssityylejä, monipuolisen treenaamisen ansiosta. Felicia on myös saanut tanssi- ja esiintymiskokemusta ollessaan mukana musikaaleissa, Svenska Teatterilla.

Tanssitunnit koostuu energiasta, voimasta ja hyvän olon tunteesta. Pidetään hauskaa ja kannustetaan toisiamme! 

Joonas Shuffle

Joonas

Lasten shuffle

Joonas innostui shufflesta muutama vuosi sitten ja kävi ahkerasti tunneilla harjoittelemassa. Joonas haluaa että kaikki viihtyvät shuffletunneilla ja siinä hauskanpidon ohessa harjoitellaan tietenkin shufflen askeltekniikkaa.

Breakdance lapset

Oliver "Ofi"

Breakdance

Oliverilla on lähes vuosikymmenen mittainen kokemus breakdancesta, ja hän kilpailee aktiivisesti niin suomalaisella, kuin ulkomaalaisellakin tasolla. Oliver on osa Suomen breaking-maajoukkuetta, voittanut crew kategorian Suomenmestaruuden ja menestynyt kilpailuissa ympäri Euroopan.